keskiviikko 26. helmikuuta 2014

ATLANTIN TÄLLÄ PUOLEN

Hiljaiseloni on satoa 12-14h koulupäivistä, unettomista viikonlopun kuvauksista ja vaikka kevätlomakin on tuloillaan- tarkoittaa se minulle matkaamista Suomeen hyvästelemään minulle tärkeä ihminen viimeiselle matkalleen.
En siis ole suinkaan unohtanut tätä blogia ja mahdollisia lukijoitani. Olen tähän asti kirjoittanut saapumisestani tänne takautuvasti, sillä kovasti haluan sen etenemisen näkyvän kun tätä joskus kokoan kasaan.

Olen viettänyt täällä nyt 7 viikkoa ja täytyy päästää ilmoille eräs asia. Muistan, kun minulle Suomessa toitoteltiin, että mulla on liian kiiltokuvamainen kuva tästä kaupungista. En ole naiivi, mutta unelmoin ja hykerrän rajattomasti. Se vie aina minua eteenpäin.
Tänne tuleminen on lennättänyt minut seitsemän kertaa pidemmälle!

New York on ihmeellinen paikka. Täällä on kaikki. Vaikka tulin yksin, täällä ei ole koskaan yksin. Olen asunut yksin ainoastaan kerran tätä ennen ja silloinkin vain muutaman kuukauden Vaasassa. Hullu olin, kun keskityin elämässäni ensin rakkauteen muita kohtaan enkä rakkauteen itseäni kohtaan. Hankala on rakastaa muita, jos ei rakasta itseään.

"Everything has been so incredible since coming to NYC! Great people, awesome memories already. It´s insane!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti