maanantai 20. tammikuuta 2014

2.1.2014 LÄKSIÄISET


       Kaikki halusivat tietysti nähdä viimeisellä viikolla, kun olin sinne suunnitellut tavaroiden pakkaamisen ja asuntoasioiden järjestelyn. Uudenvuoden aatto oli viimeinen ilta Jasminin kanssa. Menimme juhlimaan vuoden vaihtumista Villisikaan ja pikkutunneilla yläaleen. Torstaina 2.1 kävimme Stagelaisten kanssa Pimm´seillä gastropub Tuulensuussa, jonka jälkeen jatkoin matkaa viettääkseni loppuillan ja –yön Ikatalaisten kanssa. Törmäsin läksiäisillan aikana useisiin tuttuihini sattumalta ja muutamat olivat facebookin avulla navigoineet sijaintini sanoakseen vielä heipat!  <3 Tätä ennen on ollut yhdet ainoat läksiäiset, kun jätin Pohjanmaan taakseni ja muutin Pirkanmaalle käydäkseni elokuvanäyttelijälinjaa Voionmaan opistolla. Tänä vuonna ajattelin etten mitään läksiäisiä pidä, mutta kävikin niin että niistä tuli parhaimmat läksiäiset ikinä! Niin hyvät että olisin tahtonut jäädä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti